Tervetuloa Kansallis-Kuoron kannatusjäseneksi!
Kuvassa kuorolaisia 20-luvulta kesäretkellä omalla veneellä.
Mitä tapahtui Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa, Helsingissä vuonna 1908? Hyvinkin paljon: Kauppatorilla paljastettiin Ville Vallgrenin muovailema Havis Amandan patsas, aloitettiin Kallion kirkon rakennustyöt, syntyi Mika Waltari ja perustettiin Fazerin tavaramerkki.
Samaisena vuonna Raittiusseura Koiton talossa kokoontui joukko suomalaisesta kuoromusiikista innostuneita nuoria, jotka perustivat Helsingin Kansallismielisen Nuorison Sekakuoron eli nykyisen Kansallis-Kuoron. Siitä lähtien kuoro on toiminut yhtämittaisesti tähän päivään saakka. Kansallis-Kuoro on esittänyt ja edistänyt suomalaista kuorolaulua jo yli 100 vuoden ajan.
Tänään Kansallis-Kuoro on aktiivinen ja ajan mukana kehittyvä kuoro. Kuoroa johtaa MuM Teppo Lampela. Kansallis-Kuoro on yhdistys, joka toimii pääasiallisesti jäsenmaksujen ja esiintymistulojen varassa. Toimintamme jatkamisen varmistamiseksi tarvitsemme tukijoita. Tule mukaan Kansallis-Kuoron historiallisen laulutaipaleen kehittämiseen ja liity kannatusjäseneksemme. Kannatusjäsenenä olet vaalimassa tärkeää osaa aineettomasta kulttuuriperinnöstämme ja luomassa suomalaisen kuorolaulun tulevaisuutta.
Kannatusjäsenmaksu vuodelta on vain 30 euroa. Se maksetaan Kansallis-Kuoron tilille Nordea FI16 1011 3000 8859 38, viite 10184. Ilmoita kannatusjäsenyydestäsi myös sähköpostilla kuoron puheenjohtajalle raija_seilonen(at)outlook.com, niin lisäämme yhteystietosi postituslistallemme.
Kannatusjäsenenä saat myös etuja:
Ennakkotietoa kuoron toiminnasta; kannatusjäsenkirjeen kaksi kertaa vuodessa sähköpostilla tai kirjeitse.
Ilmaisen sisäänpääsyn yhteen konserttiimme valintasi mukaan.
Mahdollisuuden saada kuoron esiintymään normaalia edullisempaan hintaan perhejuhlissa sekä yritysten ja yhteisöjen tilaisuuksissa.
Lisätietoja
Kuoron puheenjohtaja Raija Seilonen, raija_seilonen(at)outlook.com, puh. (040) 515 1128.